Alkuviikosta kävin yökyläilemässä ystäväiseni Helin luona. Teimme taivaallisia täytettyjä paprikoita huikopalaksi, katsoimme Sinkkuelämää-leffan ja tuuperruimme myöhään nukkumaan. Seuraavan päivän ohjelmassa olisi ulkoilua ja sporttisempaa menoa. Päivä oli erittäin lämmin ja aurinkoinen. Heli lähti pyörällä matkaan ja otimme hänen iki-ihanaisen koiruuden matkaan. Alkuun koira-pyörä-yhdistelmä näytti hivenen hataralta, joten otin koiranhihnan toiseen käteen ja menoksi juoksujalkaa Leväsen lammen ihania hiekkateitä.

Juoksutahti ei ollut nopeimmasta päästä, mutta vauhtia riitti silti oikein mukavasti jopa koiran mielestä. Puolessa välissä matkaa Ronja-rukka oli sitä mieltä, että tää on hullun hommaa! Minä pursuin täyttä energiaa ja oli vaihtelun vuoksi todella nastaa saada seuraa matkaan. Kaverini polki vierellä ja me juoksimme Ronjan kanssa täyttä häkää mäkivetoja. Pysähdyimme juottamaan koiraa ja lenkkeilijän Leväsen shellillä, mutta Ronjalle ei vesi kelvannut. Sen sijaan pitkä lepattava kieli ja läähätys kertoi, että kuumaa teki. Pikainen spurtti hanan kautta takaisin tien päälle ja kirmailua takaisin samaa reittiä. Koira oli aivan reporankana lopussa. Minulla olisi riittänyt intoa vaikka mihin lenkkiin. Teimme vitoskilsan pituisen pyrähdyksen ja menimme hetkeksi palauttelemaan Leväsenlammen laiturille. Ronja vilvoitteli uiden ja olisi tehnyt mieli lähes hypätä perään… Mutta jääköön se nyt toteuttamatta vielä tovin. Sporttivartti-ystäväiseni olivat ihanaa seuraa! Ronjalle maistui loppu illasta lepo ja koira oli vielä seuraavana aamunakin sitä mieltä, ettei ole kiirettä nousta unilta. Mainio ilta ja päivä näiden kahden mahtavuuden seurassa jälleen. Kiitos  kaunis ja kumarrus!

Aiemmassa merkinnässä jätin ison kysymysmerkin pyörän suhteen. Olen kypsytellyt ajatusta melko tavalla. Ehkä elän jotain “kuntoilukriisiä”, kuten ihmiset potevat eri-iänkriisejä. Oli miten oli, mutta marssin pyörälikkeeseen kiusaamaan itseäni, vaikka tiesin hyvin ettei siinä käy hyvin. Siellähän se minua odotti: Bianchi Via Nirone Sora-maantiekiitäjä. Pyörä oli niin upea! Kyllähän te tiedätte kauppiaat ja heidän taitonsa kipauttaa tällaiset hölmöt naikkoset kassakoneensa ympärille. Kyllähän Bianchilla pääsisi ihan eri tavalla pitkänmatkan pyörällä ajon makuun. Ja murhekryynikin olisi sen siliä tien poissa elokuun startin suhteen pikamatkalle. Toisaalta ajattelin itsekseni, että onko tämä tällainen varustautuminen liikaa.

Kauppiaan mukaan hybridillänikin pääsisi matkaan, muttei samanlaisiin vauhteihin ja asentohan siinä olisi tolkuttoman huono mihinkään revittelymenoon. Sehän on ymmärrettävää… Siinä me pulistiin ja minä ihailin ihanaa italiaanoa.  - Ja kuinkas kävikään lopussa… Laitettiin tietoja paperehin ja nyt odotan tilipäivää, että saisin noutaa silmäterän kotiin. Ihka ensimmäiseksi ennen mihinkään ajoa aion ilmoittaa pyörästä vakuutusyhtiöön kaiken varalta, ja sitten sotkemaan Vehmerin maisemia ja kokeilemaan uutta ajotuntumaa. Kauppias vakuutteli, että tämän pyörän selästä ei joka iikka haluaisi pois, kun sinne ensimmäisen kerran kiipeää ja lähtee taittamaan kilometrejä. Voi kaikkea sitä minun kanssa! Olin kuin hangon keksi. Kaiketi miehenikin on jo oppinut pikkuhiljaa vain hyväksymään erinäisiä päähänpistojani, myös tämän pyörän suhteen. Häntä hieman hymyilytti kun kerroin, että kotiin tulee tuliterä kisapyörä. Ja oli ilmiselvää, että sijoitus on rahansa arvoinen ja kilmotrinsä maksaa takaisin monin verroin. Minun puolesta joku saa haluta ja ostaa vaikka helikopterin takapihalleen, jos sille tuntuu ja tykkää harrastaa. Kaikki muu, mitä ei ole, merkitsee sitä ettei sitä tarvita.  Toivottavasti minä en ala haluamaan enää yhtään mitään tämän kaiken aktiviteetin päälle. No way! Piruja seinille ehdin jo maalata, kun muistelen miten kävi Kuopion maran suhteen… Olin flunssassa. Voi sitä itkun määrää, jos juuri sinä päivänä joku päättää paskoa niskaani sairastuttamalla tautiin. En halua edes kuvitella sitä.

Nyt kesän motivatsuunit ovat niin täyteen buukattu, että joku tervejärkisempi voisi jo haukoa happea kuulessaan, mitä kaikkea täytyy ehtiä viikoittain tehdä… Kun on crossfit-treeniä, uintia, pyöräilyä ja ylläpitävää juoksuharjoittelua. Juoksu pelastaa minut onneksi monelta eikä sentää vahvinta puolta tarvitse prepata. Uinnin kanssa tulen luultavasti käymään melkoisia henkisiä taistelujen tahtoja, vielä kun oppisi pysymään siellä veden pinnalla eikä vajomaan ankkurin lailla jalkoineen kohti pohjaa uidessaan; jolloin se käy naurettavan raskaaksi taakaksi. Itselleen on mukavaa naurahtaa ja oppia ottamaan asioita hurtilla huumorintajullakin ilman, että vetää palkoa nenään tai koettaa tehdä asioista liian vaikeita. Juuri nyt minusta tuntuu, että tämän vaikeammaksi en olisi voinut itselleni “treenikesää” askarrella.  Niin makaa kuin petaa, sehän nähdään miten rupeaa luistamaan 50km:n pyörälenkit ja uintiharjoitukset avovedessä ilman uimahallin turvallisia ja aallottomia vesiä. Luultavasti olen jo kalojen ruokana ennen koko triathlonia.. vitsivitsi*.

Ja pienenä pohjanoteerauksena… Kävin tutustumassa kuopiolaiseen triathlonseuraan, Aqua Terraan. Heillä vaikuttaisi olevan oikein mukavaa toimintaa ja juuri tarvitsemaani uintivalmennusta viikoittain… eikä muut pienet ja tärkeät edut olisi pahitteeksi. Katsotaan mitä kohtalo niskaani langettaa. Nyt ainakin jaksan hymyillä edelleen, kun ajattelen Bianchia ja tulevia pyörälenkkejä. Hellurei ja kovat lenkit kaikille!

Joko alkaisi riittämään talvikauden horros? On aika herätä ja maistaa kesän tuomaa euforiaa! Havahduin eräänä aamuna ja totesin hiljaa päässäni, että kesä on tainut tulla viimein. Kelit ovat edelleen viileitä ja epävarmoja, mutta kesänmerkit tuntee jo puihin auenneista nupuista, sekä raikkaan vihreästä nurmesta. Kesän tulo on tainut pistää omatkin vireystasot aivan uusiin mittoihin. Olo on mielettömän hyvä ja energinen!L-Argi9+:n vaikutukset ovat näkyneet selkeästi. Palautuminen on nopeaa eikä ole havaittavissa väsymystä urheilusuoritusen jälkeisenä päivänä. Volyymit teen peräkkäisinä päivinä, leikiten. Etenkin happea vaativissa suorituksissa, jaksaminen ja hapensaanti on mainiota aiempaan verrattuna. Kovan mäkiharjoituksen jälkeen palautuminen on luokkaa: “teinkö äsken jotain”. Uskomatonta! - Ihmeellinen Argi9+!

Odotan tietenkin vesi kielellä alkavaa cf-kurssia. Reilun parin viikon päästä pääsee hikoilemaan. Käväisin työpäiväni jälkeen avajaispäivänä vilkaisemassa paikkoja ja tunnelmaa. Loistavat tilat, mieleenpainuvin oli juoksuhalli. Juoksuhalli oli tehty vanhaan teollisuushalliin varsinaisen salin seinän taakse. Juostavaa matkaa riittää 50m/suunta.  Voin kuvitella saavani itseni aivan piippuun! Kokeilun ja mielikuvituksen nimissä kokeilin tehdä omaan salitreeniin pieniä hienosäätöjä, jotka mieltäisivät treenin crossfit-tyyppiseksi. Tein askelkyykkyjä 15kg:n tangolla. Alasmenon yhteydessä nostin tangon rinnalta nopeatempoisesti kohtisuoraan. Heti aslkekyykky-sarjan perään tein bulgarialaisia kyykkylöitä keveillä käsipainoilla. Viimeisenä maastaveto suorinjaloin käsipainoilla eli tripla-supersarja läpi kovalla temmolla. Viimeiseen tuplasarja pariin iskin jalkaprässi-takareisiprässiä. Sarjapituudet olivat 4×10 volyymeina tietysti. Yhden kokonaisen supersarjan jälkeen kävin rykimässä soutulaitteella niin kovaa, kun itsestäni irtosi 20-30sek. ja jonnekin väliin ehdin ottaa lyhyet juoksuvedot matolla. Ja sitten jatkui… Tätä metkaa oli erikivaa tehdä, koska tuntui ettei omat treenit nostata enää hikeä pintaan niin kuin vielä 3kk sitten. Nyt suorastaan valuin hikeä enemmän kuin aiemmin. Hikipisaroita lenteli sinnetänne ja koko setin lopussa perässäni varmaan valui hikivana…Euforian määrää ei voisi sanoin kuvailla! Koko illan ja yön “kärsin” tietysti jatkuvasta nälästä vaikka söin normaalia enemmän. Oletan siten, että cf tulee kuluttamaan niin paljon. Kalorien päälle ole enää laskemista… Ennemminkin huoli tulee kulminoitumaan nälän poissapitämiseen. Tämä tarkoittaa sitten niitä kuuluisia mäkki-pitsa-mättöpäiviä? En tahtoisi mennä siihen, sillä kyseiset ruoat ovat makroarvoiltaan erittäin huonot. Kotiruoalla koitan aina peesata niin paljon kuin voi, isommat annokset vain kehiin.

Tämän lisäksi olen halunnut kohdata aina oman heikkouteni: uinnin. Osaan uida sen verran, että pinalla pysyn, mutta tyylistä ei sitten tarvitsekaan julkaista sen enempää… “Sammakkoa” ja “koiraa” sekaisin, vähän sinne sekaan jotain kroolaus-tyyppistä pulikointia, what can I say? Itseäni kieltämättä huvittaa! Sain otettua härkää sarvista ja latoin itseni likoon uinninkin osalta tänä kesänä. Kollegani on mieletön vesipeto ja SM-tason vesipelastuksen uimari. Eräänä päivänä pälkähti puskista elokuun triathlon… Ensin heitettiin vitsiä koko asiasta. Ajatus ehti pyöriä yön yli ja seuraavana päivänä sovittiin, että lähdetään kimpassa pikamatkalle ja treenataan koko kesän ajan ilman tekosyitä. Tämä tarkoittaa sitä, että minun(kin) on pystyttävä UIMAAN, ei “uimaan”. Matka ei ole paha, mutta kuten kaverini sanoo: energiaa säästetään niin paljon uinti osuudella, kuin vain mahdollista.

Tein ensimmäisen kunnon uintiharjoitukseni alkuviikosta ja yllätyin positiiviesti! Helppoa se ei ole, jos aikoo oppia hyvin tekniikat ja päästää kovaa. Alkuun sain opetella jalkojen tekniikat läpi eli potkuja. Loppusuoralla alkoi jo näyttää ja tuntua kevyeltä etenminen, mutta jalat olivat melkoisen hapoilla. Pikkuhiljaa alkoivat kintutkin pysymään veden alla suorina eikä tarvinnut uittaa vesiloiskeilla kaikkia ohi uivia  ihmisiä. Uintimatkaa taittui tässä tapauksessa noin 1200m. Jaksoin hyvin eikä ottanut niin koville, kuin kuvittelin. Ainoastaan reisissä kihelmöi ja vatsalihaksiin koski hieman, ne joutuivat kunnolla töihin. Niskat olivat kipeytyneet yön aikana. Luultavasti jäkitin hartioita kun uin laudan kanssa. Päätimme harjoittaa kroolauksen siihen malliin, että voisi mukisematta uida matkan elokuussa. Toivottavasti järvivedet lämpeneväst ajoissa, jotta pääsee harjoittelemaan oikeisiin olosuhteisiin. Märkäpukua en ole vielä keksinyt hankkia sen takia… Pyörä onkin sitten hankalampi juttu.

Pikamatkalla voi lähteä hybridilläkin, mutta… Sehän on ihan selvä, että jalkoihin sillä jää heti kättelyssä ja vaikka kuntoa ehtii vähän tulla kesällä, niin aikojen suhteen saa lämmintä kättä. Eräällä tutullani on kilpapyörä ja hän kehoitti hankkimaan oikean kilpurin, koska kisa on aina kisa. Ymmärrän tietysti ja ymmärrän, että tottavie lähtisin mieluummin kilpapyörällä, kuin mankelilla. Kilpapyöräily tai ylipäätään pyöräily ei ole ollut koskaan lähellä sydäntä. Tykkään pyöräillä ns.huvin vuoksi…en kuntoilumuodossa. Siksi aikoinaan spinning oli ehdoton inhokki nro.1 ja on vieläkin. Hintaa kilpureissa tuntuu olevan, luonnollisesti. Pienirunkoisia käytettyjä on täältä mahdoton saada, ellei ole vahingossa jonkun nurkissa olemassa. Tuttuni lupasi selvitellä pyörän kohtaloa, jos löytyisi junnukokoinen mankeli sopu hintaan. Liikkeessä itselleni sopivan kokoinen ja aloittelijoille hyvä hinta-laatusuhde kilpurin hintalpussa lukee 999€.  Eikö olisi nyt ollut sama laittaa se 1€ lisää, tonni se joka tapauksessa on. Painin kovasti tämän pyörä asiani kanssa. Se jää siis nähtäväksi…

Kesästä tulee upea ja varmasti työntäyteinen… Alustavasti uintiharjoituksia olisi kaksi kertaa viikossa. CF:n lisäksi ei muuta paljon puuhastellakaan, jos ehtii heittämään pieniä intervilenkkejä väliin niin on bueno! Mutta, kun täytyy muistaa se tärkein: lepo. Kesällä aion takuulla myös levätä ja nauttia ilman pomminräjähtävää vimmaa harjoitella tuntitolkulla. Lomaviikollani lomaksi kutsutun suunnitelmaan kuuluu ylläripylläri jotain aimo-aktiivista: neljäpäiväinen  vaellus Kolin Herajärvellä. Olen totaalisesti pimahtanut! Toiset istuisivat rannalla tai terrassilla juoden punaviiniä ja tanssien. Tanssilavoja en kaipaa, mutta voin olla 100% varma, että raskaan etapin jälkeen istuen vaaralla katsellen laskevaa aurinkoa -voi yksi huurteinen palkitsevana maistua itsellenikin. Ja se punkkukin on hyvää…

Onneksi töiden osaltakin voi olla rennompia viikkoja tiedossa ja mahdollisesti pystyisi ottamaan jo kaksi harjoitusta päivässä. Uinti-juoksu tai pyöräily-juoksu ym. Crossfit:n kanssa ei paljon kannata alkaa tuuppaamaan muuta samalle päivälle tai  käy kylmät. Kuntosali jää luultavasti eniten vähemmälle. Huoltavia ja kestävyyspainotteisia jumppia kyllä, mitään lihasmassaa on aivan turha ajatella saavansa kesällä eikä se kannata.

Eräs kaverini tituleerasi minua “rimppakintuksi”. Emme ole nähneet aikoihin, kunnes hän muutti Kuopioon asumaan. En tiedä miksi minua jaksaa naurattaa rimppakinttu… Sellaisena hän minut varmaan näkee hyvällä tavalla, mutta onneksi rimppakintuissa on sentään vähän voimaakin. Tämä paino asia ei ole edistynyt sitten mihinkään. Sitä painoa yritän koko ajan nostaa… Missä kaikki kiloni ovat? Olen viime aikoina syönyt kyllä taatusti yli “sallitun” kalorimäärän. Ravannut Subwayssa, syönyt kiinalaista, herkkuja aimo annos saaden päänsärkyjä, mutten kiloja. Tämä voi kuulostaa monelle painonsa kanssa taistelevien korviin ihannetilanteelta: niin se ei minun kohdalla ole.

Nyt vahtaan vain sadekuurojen tiheyttä.. Uskaltaako pinkaista lenkille vai ei… Lepopäivän ruonlaittoja ja sateen ropinaa.

Päivittelen tekstin muodossa kuulumisia paremmalla ajalla, kun tätä kiirettä ja menoa on jälleen pukannut. Alla otoksia videoiden muodossa. Videot ovat otettu pari päivää sitten ykköspäivän jalkajumpasta. Myös ihka ensimmäinen oman painon verran kyykkäilystä-setti nähtävillä. Maksimia en ole vielä uskaltanut rouhaista! Lopuksi vähän tuntumaa päkijäjuoksusta. Harmikseni, videon laatu ei avannut oikeanlaista käsitystä askelluksen tekniikasta. Tästä tulen tekemään myöhemmin oman oisonsa vertailuvideo materiaalilla. Nyt kuitenkin vappurientojen jälkeinen itsensä kokoaminen jatkuu ja huomenna aamulla jalkavolyymilla jatketaan niin treeni-,kuin työarkeakin!

3×10 42kg

“rakastamani”bulgarialaiset 3×10 toinen sarja videolla

Oman painon verran romua…

päkijäjuoksu matolla

Havahduin eilen kun selailin kalenteria: kohta on vappu! Siis, mihin tämä aika tuntuu aina lentävän? Levähdyshetki koitti myös treenien osalta kevyt-viikkoisen pitämisellä. Kolmas kierto treeneissä takana ja voi hyvällä fiiliksellä sanoa tehneensä kovasti töitä! Miten ihanaa on vain olla ja kerätä energiaa tuutin täydeltä seuraavaan kiertoputkeen, etenkin syödä hyvin. Asiasta kuitenkin uuteen tulokkaaseen: CrossFit:iin.

Olen tykästynyt vapailla painoilla rehkimiseen. Kokemusta on kuitenkin ehtinyt tulla myös laitteilla tekemisen tuntumasta, ei vain ole minun juttu! Kehonrakennuksessa eristävien kanssa kikkailu ja  pumppailu kohdelihakseen on tietysti selvä ja tärkeä osa treenin viitekehyksestä.  Muttapa mutta… siihen se sitten jää. Ei ole voimaa, ei mobilisoivaa kehonhuoltoa, ei kordinaatiota tai lihaskestävyyttä: joka kysyy voimaa. Kaikki sidotaan pelkästään ulkonäköön painottuvaan aspektiin ts.lihaskokoon. Olen saanut jostain syystä sellaisen tuntemuksen ja oletuksen, että jotkut tai useatkin vain kehonrakennusta harrastavat ihmiset saattavat olla erittäin huonokuntoisia muuten, vaikka heillä onkin yllään turvonneet ja erottuvat lihakset. Muuta heillä ei sitten olekaan, mutta saa toki tulla ottamaan luulot pois tästä väitteestäni. Olen ehtinyt tehdä erilaisia variaatioita ja havainnut, kuinka paljon olen saanut muutoksia aikaan kehossani juuri vapailla painoilla tehtyjen treenien avulla. Juoksu on tänä päivänä täysin erilaatuista kuin vielä vuodenvaihteessa. Ei tarvitse enää tampata kantapäillään pintaa, kun ei meidän ihmisten jalkapohjia ole siihen suunniteltu. Päkiäjuoksun idean ja tekniikan saavutettuani lamppu syttyi-tunnerouhaisulla olen juossut loistavia intervalleja ja vauhteja.

Olen taannoin alkanut kuulla yhä useammin CrossFit:stä ja aloin ottamaan selvää, mistä siinä on kyse. Alkuun kyseinen laji ja kuntoilumuoto ei herättänyt pienintäkään kiinnostuksen hiventä tai kokeilemisen asteista intoa.

Nähtyäni muutamia WOD-videoita ja luettuani Crossfit:n vaikutuksista fyysiseen kuntoon, päätin että tästä voi tulla minun juttuni? Kuten jo lienee tutuksi tullut oma intoni sinne tänne ja kaikkeen mahdolliseen, sytyin tästäkin tietysti. Tuuppasin itseni kesäkuun On-Ramp kurssille, joka tiesi myös rahanmenoa.

Kun ilmoittautumisvahvistus tuli sähköpostiin, ajattelin: apua, nyt sitten täysillä mukaan ja uutta oppimaan! Intoa ja samalla myös kahistelua mielessäni ehtii pyöriä riittämiin.

Eniten tietysti ajattelen, jaksanko tehdä treenejä ja miten pystyn ikinä saamaan niin isoja, sekä raskaita liikkeitä tehtyä (tiedän, että kaikki aikanaan). Kestääkö oma kunto sitä rääkkiä? Erään painonnostajan sanoja lainaten “se voi tappaa Sinut”, hän oli tituleerannut Crossfitin treenimuotoa juuri näillä sanoilla. Lisäksi olen innoissani myös siitä, että tätä treeniä pääsee fiilistelemään porukassa, kaikki hikeä valuvina ja toisiaan kannustaen: voiko olla enää parempaa? Erilaista, keskittymistä vaativaa, mutta varmasti kroppaa kehittävää. En malta odottaa, että pääsen opettelemaan uusia asioita ja kehittämään itseäni fyysisesti.

Arvostan ihmisen fysiikassa monipuolisuutta.  Kestävyys, voima, kordinaatio, liikkuvuus, nopeus, räjähtävyys, ovat ne ominaisuudet joita itsekin haluaisin kehittää itsessäni paljon. Sitä kehitystä ei ylätaljoilla saa tai istumalla vemputus-laitteessa juoden smurffi-limuja, puhumattakaan asenteesta “en tee, koska liike on epämukava ja saa voimaan pahoin”. Nyt lähdetään kokeilemaan omia rajoja ja testaamaan, kuinka rahikaisen käy. Kun olen kajauttanut ensimmäisen WOD:ni, tulen jakamaan kokemuksia ensikosketuksesta ja kurssin sisällöstä. Ennen koitosta revitän tietysti kovia tempoja ja hyvätahtisia treenejä puntilla. Nyt kun takatalvi on päättänyt jatkaa olemassa oloaan, ei voi pitää kiirettä ulkona kirmailun kanssa. Siitä syystä 21.päivän kisatkin jäävät nyt väliin…

Ja muuten, varaahan oma paikkasi vielä kun ehdit: http://crossfitkuopio.com/ ja pääset tositoimiin!

Olen tehnyt kohta liki vuoden verran epäsäännöllistä kolmivuorotyötä. Viime syksy tuntui ja painoi enimmäkseen jatkuvasta rytmien hyppelyistä ja se, jos mikä näkyy treenienkin saralla. Olen aiemmin tuonut esille arvostavani ihmisiä, jotka vaalivat hyvää kuntoaan ja haluavat voida hyvin. Erityisesti olen oman kantapääni kautta oppinut nostamaan hattua erityisesti kolmivuorotyöläisille, jotka niinkin epäluonnollisen rytmin lisäksi kuntoilevat ahkerasti vuodesta toiseen.  Mikään ei voisi haitata hyvää kehitystä niin rajusti, kuin epäsäännöllisen rytmin temmelleyksessä eläminen. Yövuoroista puhumattakaan, joita teen kahdeksan tunnin sijaan kaksitoista kokonaista valvottua tuntia per vuoro.  Iltavuorot ovat taas siitä vekkulimaisia, että päivästä muodostuu erittäin pitkä aamuisen treenin kanssa ja yöunet voivat jäädä vähälle.

Optimaalisin ihannetilannehan olisi sellainen, että treeni-ja ruokarytmi pysyisi suht horjumattomana. Tässä työrytmissä se ei ole valitettavasti mahdollista eikä realistista. Töitähän on kuitenkin tehtävä tässä elämässä enkä vaihtaisi työtäni päiväksikään muuhun hommaan, jos pohdin asiaa syvällisellä tasolla. Kolmivuorotyö ja treenaaminen kysyy tuplan verran kanttia, sopeutumista ja asennetta ihmiseltä. Ensisijainen tarve on riittävä uni, toisena tärkeänä tulee tietysti ravinto ja ruokailujen rytmittäminen. Omassa työssäni tilanteet voivat olla joko ihanteellisia säännöllisen ruokailun ylläpitämisessä tai sitten täysin päinvastaisesti: mahdottomat. Joskus työpäivä pitää sisällään niin paljon muutostekijöitä, pienessä hetkessäkin voi kaikki muuttua eikä työtehtävien kannalta jääkaapilla ravaaminen ole enää prioriteetti numero yksi. Enemmän on onneksi ja kuitenkin niitä päiviä ja hetkiä, että töissä ehtii mainiosti laittamaan itselleen välipalan tai pienen lounaan ja nauttimaan ajan kanssa h-hetkistä. Yövuoroissa aineenvaihdunta hidastuu huomattavasti ainakin omalla kohdallani eikä näläntunnetta ole samalla tavalla, mutta silti täytyy ylläpitää täydet kalorimäärät vaikka syömällä väkisin. Itse olen huono yökköläinen siinä mielessä, että juuri öisin tulee naposteltua hieman epäjärjestelmällisesti sitä sun tätä… eikä ensimmäinen kerta, kun bonuksena on eksynyt keksipakettia, suklaalevyä ja muuta yhtä “yöterveellistä” mukaan töihin. Eikä myötuntoa liiemmin tipu ainakaan kollegoilta, vaikkakin hyvin pilke silmäkulmassa ruokailutottumuksiani kommentoivatkin hiilareista sun muista. Ruokamäärä on eräs yksi naurun aihe, joka jaksaa puhuttaa ja kuittia tulee jatkuvasta syöpöttelystä rahkapurkki hyppysissä. Meitä kun on niin moneen junaan ja kanoottiin, että pääasia kun pystyy heittämään aika rankkaakin vitsiä itsestään siinä sivussa ilman pahaa mieltä!

Edelleen opettelen soveltamaan tätä työrytmiäni tavoitteelliseen treeniin… Voi, kunpa kunnon ammattilainen ottaisi minut projektiksi (hankalaksi sellaiseksi) ja opastaisi etenkin ruoka-asioissa. Huomaan edelleen, että joinakin päivinä kalorivajetta pukkaa ja toisinaan sitä vajetta yrittää paikata erittäin epäedullisilla keinoilla: syömällä huonoa ja kaloripitoista höttöä hädän tullen. Olen myös huono laittamaan ruokaa ns.etukäteen jemmaan. En siedä pakastettujen aterioiden syömistä enkä osaa syödä kana-rehu-riisimössöä monta päivää putkeen. Olen ollut aina erittäin hyvän ruoan ystävä, kun kyseessä on ns.paremman luokan menuu kaikkineen päivineen. Täytyy kuitenkin jokaisen treeni-ihmisen tottua siihen ajatukseen,  että ei se aina mitään herkkua ole, mussuttaa aina vain rahkaa ja tonnikalaa päivästä toiseen. Mutta, parempi sekin kuin monta kymmentä kiloa ylimääräistä ympärillä mäkkärin kaistalta saatujen vuosien tuloksena? Eikä itseään voi rakastaa koskaan niin vähän, etteikö omalla hyvällä ololla olisi merkitystä elämänlaadussa. Hyvä olo muodostuu kokonaisvaltaisesti psyykkisestä-sosiaalisesta, ja FYYSISESTÄ kokonaisuudesta. Mikään osa-alue ei ole yhtään sen vähäisempi tai laiminlyötävissä. Liikaa on liika, neuroosin tai syömishäiriönkin puolelle voi horjahtaa ellei osaa pitää järkeä kädessä.. Riittämättömyyden tunteesta puhumattakaan, kun olisi jo hyväkuntoinen kanslainen, muttei sen treenatun vartalonkaan jälkeen mikään tunnu miltään. Syitä lienee silloin hakea muualtakin, kuin oman navan ympäriltä. Itseriittoisuus tulee erittäin monesta asiasta. Pelkästään hyvä kunto tai elämäntapa-liikunta eivät tee jokaisen tietä onneen autuaaksi.

Kun elämässä on perusasiat mallillaan ja sosiaaliset suhteet toimivat voimavarana, fyysinenkin kehittyminen näkyy erilaisena. Onneton, väsynyt ja surullinen ihminen tuskin jaksaa iloita ensimmäiseksi tulevista treeneistä tai raahautuu lenkille hymy korvilla, jälleen kaikki kulkee käsikkäin iholla ja syvällä. Joskus puhutaan siitä, kuinka sydänsuru voi sattua konkreettisesti, fyysisesti. Voiko itkevä sydän olla fyysisesti silloin vahvoilla? Epäilen. Mutta, totta on sekin että liikunnasta voi saada moni uutta potkua elämään ja murheiden keskelle. Urheilu on mikä mainoin tapa heivata murheet ja huolet pukukaappiin keskittyen täysin liikunnan tuomaan euforiaan. Raskas liikunta erittää endorfiiniä kehossa ja nostattaa muun muassa serotoniinin eritystä aivokopassa.

Eilisen päivän jalkasetti tuntuu vieläkin! Bulgarialaiset brutaalit kyykyt tekivät tehtävänsä: persikka on niin kipeä, etten saanut aamulla sukkia jalkaan, puhumattakaan liikehdinnästä esim.sohvalta kävelyasentoon! Pelkkä eteneminen näyttää siltä, että baanani ois tungettu hanuriin poikittain. Prkl, että sattuu…,mutta jospa lihakset alkaisivat tottua jatkuvaan rääkkiin. Huomenna on luvassa rennompaa kirmailua matolla tunnin spurtilla ja sunnuntaina puserretaan uuden ylävartalo setin volyymit ylhäältä kovaa.

P.S. Taidan ottaa pari buranaa persjomotukseen… My ass is on fire! Bulgarialaista:

Viiden viikon pituinen flunssa pysäytti minut kunnolla sohvan nurkkaan. Ensimmäinen terve viikko on takana ja se tarkoittaa tietenkin sitä, että reenataan kovaa ja tavoitteellisesti. Muutamia viikkoja sitten aloin suunnitella tulevaa juoksu-kesää. Juoksutreenit menivät kuitenkin flunssa-paskaisen takia jäihin, vaikka ei olisi varaa olla yhtäkään viikkoa tauolla. Kisakuntoa ei olisi ehtinyt missään nimessä enää prepata, joten oli mentävä kohtalon langettamalla vireellä eteenpäin. Viime viikolla käväisin heittämässä pienen mattotreenin. Harmitti vietävästi, että tajusin punttitreenieni olevan nyt tässä: ei enää kovia sarjoja ja kehitystä lihaskunnon puolella. Tuli kieltämättä melko haikea fiilinki, kun ei olisi saanut vahingossakaan tarttua käsipainoihin tai tankoon…

Ynnäilin realiteetit ja omat voimavarani. Mistä luopuisin ja mitä saisin tilalle, kun valitsisin yhden järkevän päämäärän. Olin tehnyt suht ahkerasti töitä salilla alkutalvesta lähtien, joutuisin luopumaan kaikesta kertaheitolla juoksun takia mikäli haluaisin kisata. Oliko se kaiken tämän väärti? Olin saanut hyvän lihaskuntopohjan alle, rasvat kuriin ja tykkäsin vietävästi kovista supersarja-treeneistäni. Miksi urheilijaksi ei tässä ruveta missään nimessä, pääasia että itsellä on mukavaa ja kehitystä tapahtuu omalla painollaan. Olen tottunut jo siihen, että kropassa alkaa olla mukavasti ponnua ja voimaa tehdä koviä treenejä. Menettäisin talvella tehdyn työn lihaksistani juoksemalla. Lihaskunto ja hapenottokyky olisivat todella hyvällä mallilla aloittamaan pitkäjänteisen, sekä intensiivisen lihaskuntotyön. En tiedä, oliko flunssapöpö istuttanut nyt minuun pienen salikärpäsen pureman mutta viimeinen sana toden sanoo: rokataan punttitreenin ja rautojen parissa jatkossa! Juoksun ajattelin siirtää vain satunnaiseksi ja mielenvirkistykseksi tehtävään harjoitteluun. Kympin kisa on joka tapauksessa tuloillaan ja sinne lähteminenkään ei aseta minkäänlaisia luuloja, kunhan nauttii tunnnelmista.

Tällaisella kuntoilumuodon sekatyöläisellä riittää ajatusta joka suuntaan näköjään. Onneksi kukaan muu ei tule sanomaan, mitä pitäisi tehdä tai mikä on ainut ja oikea tapa pitää itsestään fyysisesti huolta. Toiset arvostavat lihasta, toiset nopeutta ja kestävyyttä… Minä kuulun varmaan sitten jonkin sortin haaleassa vedessä kahlaajiin. Molempiko parempi ja kausikohtaisesti tehden sitä, mikä tuntuu sillä hetkellä parhaalta. Nyt puntti vei voiton 1-0. Puhkun intoa ja motivaatiota kuin ampiasenpiston saanut puudeli. Olemme kaikki yksilöllisiä ja erilaisia, kuka on sanomaan meille mikä on oikeaa kuntoilua? Toiset haluavat oppia ja tehdä kunnolla, toisille riittää sosiaalinen treeni salille oikean treenin sijaan. Niin monta ihmistä ja yhtä monta intressiä. Ketään sen enempää arvostelematta, sillä se ei ole korrektia eikä hyvä tapa;  kovan työn tekevät salilla tietävät mitä se vaatii… vähättelemättä muita lajeja.

Punttia, punttia ja punttia. “Uudet” vanhat tuulet pistivät myös tältä erää salisetkitkin uuteen kuosiin. Nyt päästään kunnolla tekemisen makuun eikä ajatella enää nopeuden kärsimistä juoksussa tai ns.”liian isoja lihaksia”. Nythän niitä ruvetaan vasta muokkaamaan! Kun vaaka näyttää muutaman kilon lisää, kiristymistä tapahtuu entisestään, niin saan ottaa pienen onnistumisen kirmaisun ja häränpylly-hyppelyn! Siihen asti pureudutaan täysin siemauksin gymeilyyn. Jos joku muukin saa salitreeni pureman pyllyynsä, niin antaa palaa! Koskaan ei ole väärän kokoinen, muotoinen tai ikäinen aloittamaan muutoksen omassa itsessään. Salitreenien luonnekin on muuttunut radikaalisesti aiempaan. Kroppa on jaettu nyt kahteen osaan eli treeni on kaksijakoinen. “Normi” treeni, joka tarkoittaa perus puserrusta, staattisia ja kovia painoja tehdään ylä-ja alakropalle eri päivinä. Volyymi setti tulee sisältämään edelleen supersarjoja, mutta sekin on jaettu nyt kahteen eri osioon: ylä-ja alakroppaan. Molempiin treeneihin on lisätty nyt enemmän liikkeitä työstettäville lihaksille. Aiemmin tein yhden liikkeen kullekin lihakselle. Volyymitreeni saattaa kysyä alkuun tottumista. Nyt ei “leikitä”, vaan TEHDÄÄN! Liikkeet edelleen liikepareina normi-ja volyymissa. Volyymissa taasen samaan tapaan 30sek-1min palautuksilla. Loppumetreiksi vielä uuden saliohjelman sisältöä. Tällä mennään muutaman kuukauden ajan ainakin:

NORMI SETTI

Ylävartalo:

1a penkkipunnerrus sotilaspenkkinä 3×10

1b ylätalja  3×10

2a vinopenkki kp. 2×10

2b kulmasoutu  kp. 2×10

3a pystypunnerrus seisten tangolla 4×10

3b hauiskääntö vuorotellen kp. ja pysäytyksillä ylhäällä 3×10

Alavartalo:

1a jalkakyykky  3×10

2a sjmv Takareisille tangolla 3×10

3a askelkyykky/Bulgarialainen 3×10

4a takareisiprässi 3×10

Keskivartalokierrot 4×10

Roomalainen penkki levypainolla rinnalla 3×10

VOLYYMI SETTI

ylävartalo:

1a Vinopenkki tangolla ja jokatoinen kerta kp. 5×10

1b alatalja 5×10

2a pystypunnerrus kp. istuen 5×10

2b hauiskääntö taljassa 5×10

3a kapea penkki 5×10

3b vipunostot   5×10

Alavartalo:

1a jalkaprässi 5×10

1b sjmv käsipainoilla 5×10

2a hack kyykky/ Bulgarialainen 5×10

3a hoover tangolla 5x niin monta kuin menee

Suunniteltu Inbody mittaus tehtiin 5.3 ja olin varsin tyytyväinen. Myös rasva-ja lihastasapainon suhteen sain yllättyä positiivisesti! Alla on järjestyksessä Inbodyn tulokset:

Kokonaispaino: 54,4kg

Rasvaton massa: 43,8kg

Kehon nesteet: 31,9kg

Rasvat: 19,4%

Ylävartalon rasvat: ei rasvaa käsissä

Keskivartalon rasvat: 5kg

Alavartalon rasvat: 5kg

Proteiini,mineraalitasapaino: normaali

Painoindeksi: normaali

Lihastasapaino: normaali

Rasvan määrä: vajaa

Painokontrolli: +2.1kg rasvana

Fitness indeksi: 78 pistettä

Additional Data

Obesity Degree = 96%

BCM= 28.9kg

BMC= 2.59kg

BMR= 1316cal

A C= 27.2cm

AMC= 22.3cm

JUOKSUTESTI:

Valitettavasti en saanut videomateriaalia, sillä puikoissa ollut henkilö onnistui tallettamaan otokset kansioon: hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Kuten ounastelinkin, jälleen PK-harjoittelua oli ollut turhan vähän.

Tämä ei ollut yllätys. Sen sijaan maksimitonni oli nyt parempi, parannusta oli tullut yht. 1min10sek verran edellisestä. Kovasti juostun viimoisen 1000m:n jälkeen ei tuntunut “missään”. Hetken päästä olisin voinut mennä vaikka toisen samanlaisen pyrähdyksen. Jälkeenpäin funtsittuna, olisi voinut puristaa paljonkin itsestään. Miksi säästelin, kun olisi voinut mennä viimeisen suoran vaikka kylkimyyryllä kunhan sekunnit lyhenisivät? Ähh!! A.J kehui kovaa tonniani, kehujen saaminen ei ole ihan itsestäänselvyys ko.ammattilaiselta (3:53 1000m). Mitään itsekehua ei nyt kalastella, eihän noihin aikoihin ole vaikea päästä aktiivisella juoksulla. Mielessäni kiusottelee tämän vuoden Valkeisenlammen kisat, joissa kaiken järkeni mukaan aikojen pitäisi olla hivenen paremmat kuin kesällä 2011… sen näkee sitten. Vauhtikestävyys näyttäytyi myös oikein hyvänä, hieman sykkeiden nousua oli ilmassa. Luultavasti viime viikkojen aikana olen potenut lievää ylirasitusta ja taustalla juilinut flunssa ei tehnyt sykkeille terää. Nopeutta piisaisi lyhyille ratamatkoille, vaikka sellaiseen ei ole tarkoitus ryhtyä missään muodossa. Maratoni on omalta osaltani toissijainen, olen tykästynyt paljon kymppikilsoihin kisamielessä. Kympeissä on sitä jotakin, mitä en osaa sanoin kuvailla. Matka on tarpeeksi lyhyt, mutta samalla haastellisen pitkä ylläpitää kovia vauhteja. Ehkä tämä mielestä tunkeutuva adrenaliinin huuma tulee tässä(kin) rooliin. Vauhtia ja vauhtia… Hidastakin täytyisi. Kisakymppeihin kallistuvassa keskustelussa tulikin ilmi, että kisavauhtien osalta töitä riittäisi tulevalle kesälle. Peruskuntokestävyys nyt harmikseni jää teroittamatta, joten vauhtitehoisempaan harjoitteluun tulee tuleva jaksokin painottumaan. Toiset ne aloittaa kaiken takaperin ja kiipeää puuhunkin pylly edellä, kuten tässä tapauksessa minä onnistuin tekemään kehityksen suhteen. Oi voi… sitä se vauhti teettää!

Tänään puhkesi räkätauti ja lievää lämpöä kurkkukivun merkeissä. Olen taipunut siihen, että sairastaa kerrallaan kunnolla koko paskan pois omalla ajallaan ilman ressiä. Flunssasta kenkiin… Täytyy kyllä edelleen tuulettaa uusien ProGridien nimeen, oli nopeat tossut eivätkä pettäneet juoksijaansa kovalla tonnillakaan mutkissa.

Pohdintoja…

Kävin keskustelua sekä sali-ihmisten, että juoksuvalmentajan kanssa Inbodyn tuloksista. Sain hieman eriäviä näkökulmia ja neuvoja. Ymmärrän kummankin “kaartin” omat tarkoitusperänsä. Salihommissa ajatellaan aina puhtaasti punttireenin näkökulmaa, jonka siivittämänä kommentti vajaasta rasvaprosentistakin muodostui niinikään. Juoksu ammattilaisen näkökulma oli tietysti eri: rasvat ovat todella loistavat eikä haittaisi, jos saisi vielä ~2% kirittyä kasaan. Lihasmassaan painottuva ts.punttihommat tulisi unohtaa kokonaan ja keskittyä vain juoksuun kisakunnon kannalta. Jos haluaa olla vain aktiivikuntoilija, voi tehdä molempia fiilispohjalta ja mennä näin kuin nyt on.  Kukaan muu ei tule sanomaan, mikä on oikein. Vain tietyillä faktoilla on merkitystä ja fysiikan laki määrää. Lihasmassan kannalta, juoksu ei ole edullista. Juoksun kannalta lihasmassa haittaa nopeutta ja hyvää kehittymistä. Minun menollani ei liikuttaisi mihinkään niin kauan, kuin listalla on sekä punttia että juoksua. Ja painotan nyt, etten ole ulkonäkö aspektin perässä juokseva, vaakaa tuijottava maanikko. Kun tavoitteet ja kehittyminen alkaa olla merkityksellinen tässä määrin, ei peilikuva ole se, mitä tavoitellaan (tämä ei valitettavasti mahdu monien ihmisten mieleen).

Minä menin jopa hetkellisesti apaattiseksi kun tajusin tykkääväni molemmista kuntomuodoista paljon. Punttitreenissä ja juokussakin olisi paljon omia hyviä asioita. Mutta, totuus tuli nyt päin naamaa: valita täytyy, etenkin jos haluaa kehittyä jommassa kummassa. Pyörittelin ajatuksia, en saanut mitään mielenrauhaa. Keskustelin ystävieni ja mieheni kanssa asioista sillä tasolla, kuinka he tekisivät minuna. Ja kaikkihan toki sanoivat: tee sitä mikä tuntuu itsestäsi hyvältä.  Näin sen kuuluu mennä, mistä nauttii eniten niin sitä tulisi harrastaa. Totuus on sekin, että harrastuksenakin molemmat vaatisivat kovaa työtä sanomattakin. Juoksu ei ole yhtään sen helpompaa, kuin lihaskuntoharjoittelukaan. Moni kuvittelee, että se riittää kun “vain juoksee”, lähtee milloin vain ja juoksee fiiliksen mukaan. Fiiliksen mukaan voi juosta tietysti jokainen, niin kuin tykkää. Fiilis ei enää riitä, jos haluaa tuloksia, eikä riitä satunnainen fiilistelylenkkeily. Vetoharjoitukset, maksimit, määräintervallit, jaksottaminen ja yhtälailla ruokailu ovat työläitä omalla tavallaan.

Nukuin yön yli, pohdin aamulla jälleen ääneen ja sieltä se ajatus tuli! - Haluan vain juosta, ja juosta lisää… Rakastan kesäkauden juoksua kuumalla, rakastan hiekkateiden kovia mäkiä ja pehmeitä pururatoja, rakastan vauhtia ja itsensä ylittämistä.  Tätä haluan tehdä tosimeiningillä itseni kanssa, sama millä meriiteillä ja miten kauan.  Siltä istumalta soitin eräälle PT:lle, jonka maineen mukaan hän osaisi räätälöidä ruokavalion nimenomaan omiin tavoitteisiin. Puhelussa tuli kuitenkin ilmi, ettei PT:llä ole juuri kokemusta kestävyysurheilijan ruokavalio-osaamisesta..? Siltä osin meni maku koko “touhuun” ja paluu lähtöruutuun. Kerään neuvoja juoksupuolen valmentajalta ja paras tapa on se, että syö niin ettei ole nälkä. Pientä hienosäätöä tulee tehdä ja tulen paneutumaan oikeanlaisiin hiilihydraattilähteisiin ennen-ja jälkeen harjoittelujen. Reilut protskut vaihtuvat heittämällä rehelliseen pastaan, ranskanleipään, patonkeihin, perunaan jne. Ei pidä tietenkään unohtaa muita tärkeitä raaka-aineita, mutta painotettuna: ne hiilarit minut tiellä pitävät. Punttia heilutellaan siis tästedes vain kuntopiirin muodossa ylläpitävästi. Voin hyvästellä osittain haikein mielin rautojani salilla, kovaa prässiä, kovia kyykkyjä ja perkeleen huutamista… (ylämäkitreenit ja vedot eivät ole suinkaan sen kevyemmät kiroilun suhteen), hahah! Samalla olen niin täpinöissäni tulevasta harjoittelukeväästä, tulevista koetuksista ja kunnon kirimisestä. Kylmät väreet tulevat, kun näen mielessäni paahtavan auringon ja hikiset lenkit, ihanan Puijon pururatoineen. Vielä enemmän odotan kisafiiliksiä ja hyvää yhteishenkeä niiden merkeissä RRR:n hyvässä hengessä.

Kisalisenssin hakeminen lähenee kun mennään huhtikuun puolelle ja varmalla otteella juoksun pariin! Päivittelen erillisenä osiona kevätjakson sykealueita ja esimerkkiviikkojani harjoitteluistani. Ihanaista kevään odotusta ja juoksukunnon kirimistä itse kullekin!

Hiihtolomaterveisin,

…Ja kohti tasotestejä!

Aiemmin päivittelin voivotellen alaselkääni. Ongelma poistui niinkin yksinkertaisella asialla, kuin: hieronta. Viime viikolla valittelin kipeää alaselkää hierojalle. Omat epäilykseni kohdistuivat hermojumiin, sekä is-nivelen epästabiliin tilaan. Si-nivelet osoittautuivat moitteettomiksi ja niissä oli erittäin hyvä liikkuvuus. Hieroja totesikin minulla olevan erittäin kireät lonkankoukistajat, joiden takana olivat sitäkin kireimmät pakarat. Pakaralihasten jumit vetivät lonkat koville ja sitä mukaa lantioon oli tullut selvä virheasento. Kireys oli vetänyt lantion niin paljon eteen, että ristielkään oli tullut syvä mutka/kuoppa. Kireyttä ei tosiaan persiistä puuttunut, jos näin voidaan sanoa. Hierojan kanssa tulimme siihen tulokseen, että avataan ensin hieman jumiin menneitä lonkkia ja sitten isketään kiinni kankkuihin. - Voi sitä kivun määrää!!! Kuinka sitä olisi voinut vähätellä perslihasten erilaisuutta. Iso ja alaosaa liikuttava lihas täysin huoltamatta ties miten pitkiin aikoihin. Eräs juoksuseuran tuttavani kertoi, että pakaroidensa hierottomuden takia hän oli rampa kokonaiset kaksi vuotta! Kokonainen tunti kului kirjaimellisesti perberiä hieroen joo..o. Siitä tuli opittua taas jälleen, että kokonaisvaltainen lihashuolto tietää kokonaisvaltaista hierontaa kaikille lihaksille tasapuolisesti. Hieronnan jälkeen kävely tuntui todella ihanalta ja höyhenkevyeltä. Samoin vihlova alaselkäkipu hellitti sen siliän tien. Samana päivänä tuli vedettyä loistava volyymitreeni huutaen prässissä tuskasta. Mutta, se tuntui vaan kertakaikkisen hyvältä kun oli saanut viimeisen liikeparin toistot purkkiin.

Mustat varpaiden nimettömät eivät jättäneet minua vieläkään rauhaan. Muutama päivä sitten tein kovatempoisen maksimiharjoituksen matolla. Vauhtia olisi riittänyt kintuissa. Tuli juostua kovia parin pitkän mäkivedon jälkeisenä “tappokilometrinä”. Varpaisiin alkoi koskea niin paljon, että leikki oli lopetettava sikseen. Sukka oli veressä ja minä yhtenä kysymysmerkkinä taas. Juoksun aikana tuntui, että vasemmassa jalkapohjassa olisi vähemmän tilaa päkiän osuessa maahan. Edelleen epäilin paksua sukkaa, joka ei nyt sopinut kenkien niukan koon vuoksi käyttöön matolle jne. Kävi mielessä myös, että tämä johtunee vain mattotreenistä ja lihaskunto muutoksista alaraajoissa.

Pirautin paikalliseen urheiluliikkeeseen, mikä myy Sauconya. Kuulostelin tilannetta em.ongelmieni suhteen. Otin tossut matkaan ja lähdin seuraavana päivän selvittelemään syitä. Samalla oli hyvä päästä katsastamaan jalkojeni balanssia. Laite näytti vasemman nilkan olevan hieman oikeaa löysempi. Oikea, korjattu nilkka oli erittäin stabiili. Kauppiaan oma mielipide “kenkieni kuluma jäljistä” oli sen sijaan positiivista. Kengät olivat kuluneet vain keskeltä tasaisesti, eivätkä olleet lässähtäneet sivulle tai “kasaan”. Se kertoi siitä, ettei ylipronatiosta ole tietokaan tai virhe asennoista (toisin kuin OMT:n alaraaja spesialisti väitti ja kehotti hankkimaan vaimennusta kilotolkulla). Vasen kenkä oli selkeästi liian ahdas. Oikean kengän perustella juoksen oikealla jalalla aavistuksen ulkosyrjällä. Kaltevat maanteiden reunat ovat myös saattaneet tehdä pientä toispuoleisuutta, muttei synnyttänyt tekniikka tasapainoon haittoja. Kengänkoon muutos johtui laskeutuneesta holvikaaresta ja kehittyneistä päkijälihaksista, jolloin juoksu on nyt päkijävoittoista. Jalkaterä on tällöin pidempi kuin aiemmin.

Muutamia tossuja tuli katsastettua tehden vertailua. Koekierroksessa oli vanhempaa Sauconya ja sitten tein tuttavuutta Sauconyn Grid Type A4-malleihin, joilla oli täysin samanlainen ensikosketus kintuissani: nämä ovat minun kengät!  - Ne suorastaan pakottivat minut sanomaan: - otan teidät kyllä, vaikka teidän hintanne olisikin lievästi sanottuna tähtitieteellinen. Kauppias lupaili kovaan ääneen, että näillä kisatossuilla tehtäisiin vielä monta oman ajan ennätystä. Kisakäyttöön kenkä on mikä mainoin maineensakin puolesta. Kehotuksena oli pitää Kinvaroja kakkos kenkäparina ja käyttää niitä esim.halliolosuhteissa. Tällöin korkeuserot eivät pääsisi vahingoittamaan varpaiden liikkuvuutta ja kengillä pystyisi vielä juoksemaan huoletta omien kipukynnyksiensä puitteissa. Uudet Sauconyt olivat nyt yhden numeron verran isommat kuin edelliset EU38,5. Ei tulisi heti tällaista mieleen, että kengän koko voi muuttua näin radikaalisesti jalkapohjalihasten kehittymisen myötä. Mutta, ovathan nekin siellä olemassa olevia lihaksia…

En voinut tietenkään malttaa odottaa “oikeaa” juoksutreeni päivää, vaan ampaisin seuran vetoharjoituksiin tohvelieni kanssa. Palauttavan sijaan tuli juostua kovia vetoja palautteluilla. Puolentoista tunnin rykäisy tiesi useita kilometrejä, hyvää tsemppiseuraa ja uusien Sauconyeni loistokuutta kierros toisensa jälkeen. Kengässä oli erittäin hyvä pito pienten kuminastojen ansiosta. Tämä on otettu huomioon myös märällä asfaltilla juostessa, ettei jalka luistaisi. Taloudellinen juoksukin on otettu huomioon. Keveyttä ei voi liian paljon kehua: ihanat, ihanat ja kevyet kengät eivät tästä painokisassa voisi paremmin loistaa! Tossulla elopainoa löytyy reilusti alle 200g! Kovissa vedoissa näillä uutukaisilla voisi lähteä vaikka lentoon. Ei suotta logokaan mainosta itseään siivin hahah. Joka sentin arvoiset juoksutossut, joilla on vielä paljon kilometrejä edessä ja näytön paikkoja…

Laktaattitesti on maanantaina 5.3. Edellisestä alkaa olla likimain kahdeksan kuukautta. Nyt mielenkiinto kulminoituu sykealueisiin ja omaan kapasiteettiin. Sykekohtaiset harjoitusohjelmat otetaan käyttöön ja paneudutaan ensiviikosta alkaen enemmän juoksun puolelle.  Viimein avataan kunnolla harjoittelukausi haasteineen, joita tulee riittämään. Ensimmäisiä tämän vuoden kisoja on tiedossa jo huhtikuun lopulla, joten niitäkin silmälläpitäen helpolla ei tule pääsemään. Mitä tavoitteisiin tulee, SM-sijoitusta on vielä turha alkaa odottaa, mutta tulen repimään kaikki fiilikset kyseisestä kisasta. Ja kuten edellisistä kisoista päätellen, koskaan ei voi tietää mitä ne tietää, kunnes ollaan ylitetty maaliviiva. Lopuksi tietysti vielä ne puhutut Grid Type-tohvelit esittelykierroksessa kuvien muodossa. Get Some!